Sisältöjulkaisija

EU:n koronarokotustodistuksen hyväksyntäaika jatkossa 9 kuukautta matkustuskäytössä

Tiedote Kirjoitettu 31.1.2022 Kaikki tiedotteet

Helmikuusta 2022 lähtien EU:n koronarokotustodistukset hyväksytään matkustuskäytössä vain yhdeksän kuukauden ajan eli 270 päivää perussarjan viimeisen rokotteen saamisen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen ei todistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta.

Jos toisesta rokotuksesta on yli 270 päivää, EU:n rokotustodistus ei enää kelpaa matkustamiseen EU:ssa sisäisesti.

Toimi näin

  • Huolehdi, että EU:n koronarokotustodistuksesi on voimassa. Hakeudu kolmanteen rokotukseen ennen kuin yhdeksän kuukautta on kulunut toisesta rokotuksesta. THL suosittelee kolmansia rokotuksia kaikille 18 vuotta täyttäneille. Tarkista suositeltu rokotusaikataulu THL:n verkkosivuilta.
  • Lataa todistus Omakannasta uudelleen kolmannen rokotuksen jälkeen. Eli jos olet ladannut puhelimeen tai tulostanut Omakannasta todistuksen toisen rokotuksen jälkeen, kolmannen rokotuksen tieto ei päivity automaattisesti todistukseen vaan todistus pitää itse ladata uudestaan Omakannasta. Hae Omakannasta uusi todistus ennen kuin 270 päivän raja umpeutuu. Muista ottaa käyttöön todistus, jossa on merkintä rokotteesta ja annosten määrästä merkintä 3/3.
  • Selvitä, minkälaisia todistuksia tarvitaan kohdemaan rajanylitykseen, sillä eri maiden koronatodistusten käytännöt ja vaatimukset voivat vaihdella. Ennen matkalle lähtöä on myös hyvä tarkistaa kohdemaan koronatilanne ja ennen paluumatkaa Suomen koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus. EU-maita koskevat matkustusohjeet ja -rajoitukset on koottu Re-open EU -verkkosivustolle (reopen.europa.eu)

Koronatodistuksen hyväksymisajasta koronapassikäytössä Suomessa linjataan myöhemmin.

Lisätietoa

Kansalaiskysymykset Omakannan koronatodistuksista

Yleinen neuvonta:

  • Omakannan asiakaspalvelu: asiakaspalvelu@kanta.fi
  • Huom. Omakannan asiakaspalvelussa ei ole mahdollista tarkistaa tai korjata henkilökohtaisia terveystietoja. Olethan näissä tapauksissa yhteydessä sinua hoitaneeseen terveydenhuollon yksikköön.

Koronatodistuksissa olevat virheet tai puutteet:

  • Terveydenhuolto: rokotteen antanut tai koronatestin ottanut organisaatio

Ulkomaiden todistusvaatimukset sekä laiva- ja lentoyhtiöiden todistuskäytännöt:

  • matkan kohdemaan omat korona-aiheiset verkkosivut tai laiva- ja lentoyhtiön omat verkkosivut ja asiakaspalvelukanavat
  • Re-open EU (europa.eu)