Ajanvaraukset

Ajanvaraukset

Potilastiedon arkistoon toteutetaan mahdollisuus arkistoida ajanvarausasiakirjoja. Ajanvaraustietojen siirtäminen ja hyödyntäminen eri toimijoiden välillä on koettu keskeiseksi tarpeeksi. Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa voidaan jatkossa nähdä myös perusterveydenhuollon ajanvaraukset.

Sähköinen ajanvaraus voidaan integroida osaksi sekä asiakkaan että ammattilaisen prosessia. Ajanvarausten toteuttaminen tukee myös ammattilaisten tietotarpeita: päällekkäinen työ ja erillisten järjestelmien käyttö vähenee. Ammattilaisen on helpompi saada kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta.

Asiakkaalle mahdollistetaan OmaKannassa

  • ajanvaraustietojen katselu
  • siirtyminen palvelunantajan ajanvarausjärjestelmään linkillä.

Toiminnallinen muutos ja keskeiset tulokset

Ajanvaraustietojen arkistointia Potilastiedon arkistoon ei ole tuettu, joten palvelunantajan ei ole ollut mahdollista saada kokonaiskuvaa henkilön ajanvarauksista. Jatkossa tiedot ovat saatavissa Potilastiedon arkiston kautta.

Palvelunantaja voi jatkossa päivittää tiedon muuttuneesta ajanvarauksesta palvelunjärjestäjän rekisteriin.

Potilas näkee omat ajanvarauksensa keskitetysti OmaKannasta. Hän pääsee myös siirtymään linkillä OmaKannasta ajanvarauksia hallinnoivaan järjestelmään.

Hyödyt

Sote-palvelujen sähköisen ajanvarauksen liittyviä keskeisiä toiminnallisia ja laadullisia tavoitteita ovat

  • asiakkaille: aikariippumattomuuden, liikkuvuuden, valinnanvapauden ja hakeutumismahdollisuuksien tukeminen, omiin palveluihin sitoutumisen ja vaikuttamisen tukeminen, ymmärrettävyys ja odotusaikojen lyheneminen
  • ammattilaisille: turhan hallinnollisen työn välttäminen, kuormituksen tasaantuminen ja helppokäyttöisyys
  • palvelujen tuottajille ja järjestäjille: käyttämättömien aikojen vähentäminen, prosessien sujuvuus yli organisaatiorajojen, omien resurssien käytön hallinnointivalta ja hoitoon pääsyn sekä sen seurannan tukeminen.

Keskeisenä tarpeena sekä asiakkaiden että ammattilaisten näkökulmasta on nähty se, että ajanvaraustiedot saadaan siirrettyä ja hyödynnettyä eri toimijoiden välillä.

Sähköinen ajanvaraus tulisi selkeästi integroida osaksi sekä asiakkaan että ammattilaisen tekemistä. Ohjausprosessin tulisi tukea toimintaa kaiken tyyppisissä ajanvarauksissa.

Ajanvarausten toteuttaminen tukee myös ammattilaisten tietotarpeita: päällekkäinen työ ja erillisten järjestelmien käyttö vähenee. Ammattilaisen on helpompi saada kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta.

Ajanvaraustiedot ovat myös yksi olennainen tieto tiedon toisiokäytössä, erityisesti hoitoon pääsyn seurannassa.

Määrittelyt

​​​​​​Ajanvarausasiakirja on Potilastiedon arkiston ensimmäinen FHIR-standardia noudattava asiakirja. Toiminnallisia ja teknisiä määrittelyjä lähdetään työstämään heti vuoden 2023 alusta. Nämä korvaavat aiemmin julkaistut määrittelyt.

Sivua päivitetty 17.11.2023