Sisältöjulkaisija

Kanta-palvelujen vuosi 2018 – Kanta-palvelujen käyttö lisääntyi merkittävästi

Tiedote Kirjoitettu 31.1.2019 Kaikki tiedotteet

Vuosi 2018 oli Kanta-palveluille kasvun vuosi. Lähes kaikki reseptit kirjoitettiin sähköisinä, ja palvelun käyttäjämäärät jatkoivat kasvuaan. Häiriötilanteiden määrä väheni, ja asiakkaiden toivomia uusia palveluita otettiin käyttöön.

Kanta-palvelut ovat vakiintuneet osaksi terveydenhuoltoa. Omakanta on kansalaisen palvelu, johon kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella. Omakannasta kansalainen näkee ammattilaisten kirjaamat hoitotiedot ja reseptit. Siellä voi jättää myös reseptin uusimispyynnön.

Omakantaan kirjauduttiin vuonna 2018 lähes 17 miljoonaa kertaa. Omakantaa on käyttänyt palvelun olemassaoloaikana kaikkiaan 2 796 618 eri henkilöä.

Omakantaa on käyttänyt alle 18-vuotiaista 1,9 %, 18–35-vuotiaista 50,7 %, 36–50-vuotiaista 48,9 %,
51–65-vuotiaista 51,1 % ja yli 65–vuotiaista 36,7 %.

Omakannasta tehtiin 2,2 miljoonaa reseptin uusimispyyntöä.

      Vuonna 2018

28 miljoonaa reseptiä – 64 miljoonaa lääketoimitusta

Lähes kaikki reseptit kirjoitettiin sähköisinä. Vuonna 2018 sähköisiä reseptejä kirjoitettiin 28 miljoonaa. Reseptien määrä väheni jonkin verran edellisen vuoden 32 miljoonasta, koska niiden voimassaoloaikaa pidennettiin 2 vuoteen. Lääketoimituksia tehtiin 64 miljoonaa. Vuotta aiemmin lääketoimituksia oli 61 miljoonaa. 

Potilastiedon arkisto mahdollistaa keskitetyn potilastietojen sähköisen arkistoinnin

Potilastiedon arkisto on terveydenhuollon tietojärjestelmä, joka mahdollistaa sähköisten potilastietojen keskitetyn arkistoinnin ja tietojen pitkäaikaisen säilyttämisen. Arkisto välittää tietoja terveydenhuollon palveluntuottajien kesken.

Vuoden 2018 vuoden loppuun mennessä Potilastiedon arkistoon oli arkistoitu kaikkiaan 1,4 miljardia asiakirjaa. Niissä oli lähes 6 miljoonan*  eri henkilön tietoja. Yli 3 miljoonaa henkilöä on antanut suostumuksen tietojensa luovuttamiseen terveydenhuollon ammattihenkilöille. Vuoden 2018 loppuun mennessä ainoastaan 93 700 henkilöä oli kieltänyt tietojensa luovuttamisen. 

Uudet Kanta-palvelut sote-ammattilaisten ja kansalaisten käytössä

Vuoden 2018 aikana Kantaan tuotiin mukaan ensimmäiset sosiaalihuollon asiakastiedot. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoa pilotoitiin yhdessä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten, Vaasan kaupungin, Ensi- ja turvakotien liiton sekä Turun kaupungin kanssa. Kokemukset olivat myönteisiä.

Omatietovarantoon voi tallentaa omia hyvinvointitietojaan erilaisilla sovelluksilla. Hyvinvointisovellus voi olla esimerkiksi mobiilisovellus älypuhelimessa, tietokoneen internetselaimella käytettävä verkkopalvelu tai mittalaite, kuten esimerkiksi verensokeri- tai aktiivisuusmittari. Omatietovarannossa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tiedot säilyvät yhdessä paikassa kätevästi ja turvallisesti.

Nyt on mahdollista tallentaa sykemittarin, aktiivisuusrannekkeen tai vaa´an keräämiä tietoja Terveyskylän Omapolulle ja saada ne näkymään myös Kelan Omakanta-palvelussa.

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote otti lokakuussa ensimmäisenä käyttöön Kanta-palvelujen Kuva-aineistojen arkiston. Valtakunnalliseen palveluun voivat nyt liittyä myös muut terveydenhuollon organisaatiot.

Vuonna 2018 otettiin käyttöön myös Vanhojen potilastietojen arkistointi. Terveydenhuollon yksikkö voi siirtää Vanhojen potilastietojen arkistoon sellaisia potilastietoja, jotka on tallennettu sähköisiin tietojärjestelmiin ennen Potilastiedon arkiston käyttöönottoa. Tällöin myös terveydenhuollon arkistointivelvoite päättyy, vaikka tietojen rekisterinpitäjyys säilyy yhä terveydenhuollon yksiköllä.

Päättyneenä vuonna Kanta-palvelut täydentyivät myös Kyselypalvelulla. Se välittää sähköisesti ajokykyä koskevan lääkärinlausunnon liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin, jos asiakas on antanut siihen luvan. Kela toteuttaa palvelun teknisesti ja ylläpitää palvelua.

Häiriötilanteet vähenivät, ja käyttövarmuus pysyi hyvänä

Palvelun kokonaissaatavuus parani, ja käyttövarmuus oli hyvällä tasolla. Kanta-palvelujen häiriötilanteet vähenivät aiempiin vuosiin verrattuna. Potilastiedon arkiston saatavuus oli koko vuonna 99,87 %. Resepti-palvelun vastaava luku on 99,98 % ja Omakanta-palvelun 99,78 %.

Kaikki Kanta-palvelut ovat lain vaatimusten mukaisesti sertifioituja, luokkaan A kuuluvia palveluja. Sertifioinnit varmistavat asiakas- ja potilastietojen asianmukaisen käsittelyn sekä tietosuojan ja tietoturvallisuuden toteutumisen.

Kanta-ilme uudistui vuoden 2018 kesällä

Kanta-palvelut sai uuden logon ja visuaalisen ilmeen. Uudella ilmeellä ja rakenteella on julkaistu myös kanta.fi-verkkosivusto. Kanta yhdistää kansalaiset ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset saman tiedon äärelle.

* Luku sisältää myös Potilastiedon arkiston käyttöönoton jälkeen kuolleiden henkilöiden tietoja. Mukana on myös sellaisten Suomessa asuvien ulkomaalaisten tietoja, joilla on henkilötunnus.


Lisätietoja:

Kela, Kanta-palvelut:
kehittämispäällikkö Pia Järvinen-Hiekkanen
pia.jarvinen-hiekkanen@kela.fi, puh. 050 353 8011

viestinnän asiantuntija Pirjo Ikävalko
pirjo.ikavalko@kela.fi, puh. 040 687 9964