Sisältöjulkaisija

Digi kuuluu kaikille ikään katsomatta

Artikkeli Kirjoitettu 12.4.2019 Kaikki artikkelit

Kanta-palvelujen Omakanta ja erilaiset sähköiset julkiset palvelut voivat olla haastavia iäkkäille ihmisille. Kuinka kaikki saadaan mukaan, kun palvelut siirtyvät verkkoon?

Suomessa on yhä suuri joukko ihmisiä, jotka eivät käytä tietotekniikkaa ja joille verkkopalvelujen käyttö ei ole tuttua. Digitalisoituvassa yhteiskunnassa digitaidot alkavat kuitenkin olla keskeinen osa arkisten asioiden hoitamista. Siksi tarvitaan digitaitojen opastusta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus käyttää sähköisiä julkisia palveluja – kuten Kanta-palvelujen Omakantaa. 

Digitukea kaivataan eri elämäntilanteissa iästä riippumatta, mutta tuen tarve korostuu iäkkäiden ihmisten keskuudessa. Älypuhelimet, tietokoneet ja tabletit voivat tuntua monimutkaisilta ja verkkopalvelujen käyttö turvattomalta. Jokaisen tulisi saada opastusta ja tukea sähköisten palvelujen käyttöön.

”Selvitysten mukaan seniorit ovat kiinnostuneita tietotekniikasta, vaikka iso osa ei käytä sitä lainkaan. Tarvitsemme keinoja ja alustoja, joiden avulla tietotaitoa voidaan viedä eteenpäin”, sanoo senioriyhdistys Enter ry:n toiminnanjohtaja Tiina Etelämäki.

Vanha mies käyttää tabletia.

Iäkkäiden joukkoon mahtuu toki myös monia, jotka käyttävät sähköisiä palveluja ilman ongelmia. Esimerkiksi 37 prosenttia yli 65-vuotiaista suomalaisista on käyttänyt Omakanta-palvelua. Kanta-palveluista on myös hyötyä, vaikka tietotekniikkaa ei käyttäisikään itse: sujuva tiedonkulku terveydenhuollon eri tahojen välillä mahdollistaa paremman hoidon kaikille.

Miten digikynnystä voidaan madaltaa?

Tunnetusti oppimisen perustana toimii parhaiten motivaatio ja innostus. Tämä pätee myös silloin kun mietitään, miten ikäihmiset saadaan mukaan käyttämään digipalveluja. Harva haluaa ostaa tai alkaa käyttää tietokonetta vain sen takia, että pitäisi maksaa laskut tai käydä tarkistamassa reseptin voimassaoloaika.

Kanta-palveluissa sähköisen asioinnin opettelua tuetaan erilaisten materiaalien avulla.

”Into pitää saada herätettyä. Meilläkin opastuksissa lähdetään usein liikkeelle siitä, miten tietotekniikasta voisi löytyä iloa jokapäiväiseen elämään. Jos vaikka harrastaa puutarhanhoitoa, erilaisia kasveja voi tunnistaa älypuhelimen sovelluksen avulla. Kun kipinä ja syy opetella käyttämään laitetta on löytynyt, voidaan siirtyä opettelemaan sähköistä asiointia”, Etelämäki sanoo.

Enterin opastukseen voi tulla kuka tahansa maksutta oman laitteensa kanssa ja miettiä rauhassa haluamiaan asioita opastajan kanssa. Yhdistyksen toiminta perustuu siihen, että vapaaehtoiset opastajat ovat itsekin senioreita. Vertaistuki on keskeisessä asemassa, kun tietoa jaetaan. ”Onhan se ihan eri asia, kun opastajana on 70-vuotias eläkeläinen kertomassa miten itse käyttää digipalveluja tai vaikkapa älypuhelimen sovelluksia. Kynnys lähteä oppimaan on silloin paljon pienempi.”

Digitukea Omakannan käyttöön

Kanta-palveluissa sähköisen asioinnin opettelua tuetaan erilaisten materiaalien avulla, kuten Omakannan verkkokoululla. Sen kautta palveluun voi tutustua ohjeistetusti askel kerrallaan. Kelan Kanta-palvelujen asiantuntija on ollut myös usein mukana kertomassa Omakannasta vuosittain järjestettävässä SeniorSurf-päivässä. Lisäksi Kelan asiakastuki auttaa Kanta-palvelujen käytössä

Enter ry on omissa tietoiskuissaan käsitellyt Kanta-palveluja, ja yhdistyksen opastajat neuvovat tarvittaessa kiinnostuneita Omakannan käytössä. Omakannan ja vastaavien julkisten palvelujen opetteluun toivottaisiin kuitenkin demoalustoja, joiden avulla palvelun käyttöön voi tutustua.

”Omakannan opastaminen voi olla haastavaa, sillä palveluun kirjautuessa opastaja näkee opastettavan Omakannassa olevat terveystiedot. Osaa se ei tietenkään haittaa, mutta jonkinlainen demopalvelu olisi todella tärkeä, jotta palveluun ei tarvitsisi kirjautua omilla tunnuksilla”, Etelämäki toteaa.

 

 

Verkkokoulutusta matalalla kynnyksellä ympäri Suomen

Enter ry on senioriyhdistys, joka tarjoaa vertaisopastusta tietotekniikan käyttöön. Enter ry toimii Uudenmaan alueella, ja vastaavia yhdistyksiä on myös Pohjois-Karjalassa, Kuopiossa ja Pohjois-Savossa sekä Tampereen seudulla. Lisäksi monet yksittäiset toimijat, kuten eläkeläisjärjestöt, järjestävät digiopastusta paikallisesti eri aluilla. Vanhustyön keskusliitto puolestaan koordinoi valtakunnallista SeniorSurf-toimintaa, jonka tavoitteena on rohkaista iäkkäitä ihmisiä tietotekniikan pariin.

Digiopastusta järjestetään useimmiten kirjastoissa, ja opastuksista kannattaakin yleensä ensimmäisenä kysyä omasta lähikirjastosta. Tulevista tapahtumista saa tietoa netin lisäksi paikallislehdistä, ilmoitustauluilta ja puskaradion kautta.