Sisältöjulkaisija

Mitä Kanta-palvelut pitävät sisällään?

Artikkeli - Kansalaiset Kirjoitettu 17.4.2018 Kaikki artikkelit

Mitä Kanta-palveluja on olemassa ja ketkä niitä voivat käyttää? Jos tiedät mitä ovat Resepti, Potilastiedon arkisto ja OmaKanta, olet jo hyvin perillä Kanta-palveluista.

Kanta-palvelujen hyödyt

Resepti

Sähköinen resepti otettiin käyttöön jo vuonna 2010, jolloin päästiin kirjoittamaan ensimmäisiä sähköisiä reseptejä. Nykyisin toki puhutaan yksinkertaisesti resepteistä, sillä reseptejä kirjoitetaan paperisena enää vain poikkeustilanteessa.

Käytännössä palvelu toimii seuraavan kaavan mukaisesti: Lääkäri kirjoittaa reseptin paikalliseen potilastietojärjestelmään, joka on yhteydessä Kanta-järjestelmään. Tiedot tallentuvat Reseptikeskukseen, josta apteekin henkilökunta saa reseptit näkyviin omalla ammattikortillaan. Potilas saa lääkkeensä apteekissa näyttämällä esimerkiksi Kela-korttia.

Sähköinen resepti on ollut selkeä harppaus eteenpäin potilasturvallisuuden kannalta. Potilas välttyy päällekkäisiltä lääkemääräyksiltä ja kokonaislääkityksen hallinta paranee, kun kaikki reseptit löytyvät keskitetysti samasta paikasta, oli kyse sitten julkisen tai yksityisen terveydenhuollon yksikön määräämästä reseptistä. Suojattu tiedonsiirto takaa toiminnan turvallisuuden.

Lue lisää reseptistä

Potilastiedon arkisto

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät Potilastiedon arkistoa päivittäin. Reseptin tavoin tiedot tulevat Kantaan paikallisen järjestelmän kautta. Potilastiedon arkisto mahdollistaa tietoturvallisen tietojen välittämisen terveydenhuollon organisaatioiden kesken.

Potilastiedon arkistosta löytyvät potilaan terveystiedot: diagnoosit, laboratorio- ja röntgentulokset sekä kriittiset terveystiedot. Pikkuhiljaa mukaan on saatu myös suun terveydenhuollon tietoja hammaslääkäreiltä.

Sähköisen reseptin tavoin Potilastiedon arkisto lisää potilasturvallisuutta, sillä järjestelmän kautta potilaan hoidosta vastaavat henkilöt näkevät kaikki tarpeelliset ja kriittiset tiedot. Hoitava taho voi hyödyntää aiempia tuloksia ja lausuntoja, millä voidaan välttää turhia uusia tutkimuksia. Tätä varten potilaan on kuitenkin pitänyt antaa lupa tietojensa luovuttamiseen. Osa Potilastiedon arkistoa onkin Tiedonhallintapalvelu, josta löytyvät potilaan antamat suostumukset ja kiellot tietojensa käyttöön.

Lisäksi Potilastiedon arkiston kautta toimii Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan. Tällä tarkoitetaan palvelua, jonka kautta lääkärintodistukset voi välittää Kanta-palvelujen kautta Kelaan käsittelyä varten.

Lue lisää Potilastiedon arkistosta

OmaKanta

OmaKanta-palveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla. OmaKannasta näkee kaikki kirjatut reseptit ja Potilastiedon arkistoon tallennetut terveystiedot.

OmaKannassa on paljon tietoa resepteistä. Siellä voi hakea reseptejä eri hakukriteereillä, esimerkiksi voimassaoloajan perusteella. Jokaisesta reseptistä on tarkat tiedot: mitä lääkkeitä on määrätty, milloin resepti on kirjoitettu, kuka sen on määrännyt ja mistä lääke on haettu. OmaKannan kautta voi myös lähettää uusimispyynnön reseptistä haluamalleen terveydenhuollon yksikölle.

OmaKannasta näkee samat tiedot, jotka on kirjattu Potilastiedon arkistoon: terveystiedot, kriittiset riskitiedot ja uusimpana suunterveyden tiedot. Terveystiedoista löytyy tutkimusten tulokset ja viitearvot, joihin omia tuloksia on helppo verrata. Tulevaisuudessa terveystietoihin saadaan myös muun muassa rokotustiedot keskitetysti.

Suostumuksia ja kieltoja omien tietojen luovuttamiseen hallinnoidaan OmaKannan kautta. Tietojen näkymiseen voi asettaa myös yksittäisiä rajoituksia. Palvelussa on myös oma kohtansa lokitiedoille, jos haluaa selvittää, missä tietoja on katsottu ja tarvittaessa pyytää lisätietoja.

OmaKantaan voi kirjata elinluovutustahdon ja hoitotahdon, joka näkyy Tiedonhallintapalvelun kautta terveydenhuollolle.

Lisäksi huoltaja voi nähdä OmaKannasta alle 10-vuotiaiden lasten tiedot. Tieto siitä, onko vanhemmalla oikeus katsoa lasten tietoja, tarkastetaan väestörekisterikeskuksesta. Tulossa on myös mahdollisuus asioida toisen puolesta, esimerkiksi iäkkäiden vanhempien asioita hoitaessa.

Lue lisää OmaKannasta tai katso tietojasi kirjautumalla palveluun

Lääketietokanta

Lääketietokanta on tarkoitettu käytettäväksi lääkkeiden määräämisessä terveydenhuollossa ja lääkkeiden toimittamisessa ja suorakorvaustoiminnassa apteekeissa. Tämä Kantaan kuuluva palvelu sisältää lääkkeen määräämisen ja toimittamisen kannalta tarpeelliset tiedot lääkkeestä, sen hinnasta ja korvattavuudesta, keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista, korvattavista perusvoiteista ja kliinisistä ravintovalmisteista sekä asetuksella määritellyistä muista valmisteryhmistä. Sähköisen lääkemääräyksen lääkettä koskevien tietojen tulee olla yhtäpitävät lääketietokannan tietojen kanssa. Lääketietokannan mukaiset tiedot on päivitettävä lääkemääräys- ja toimitusohjelmistoihin kunkin kuukauden 1. ja 15. päivänä.

Kelain

Kanta-palveluihin kuuluu myös Kelain, joka on pienille terveydenhuollon yksiköille tarkoitettu reseptipalvelu. Esimerkiksi lääkärit, jotka kirjoittavat reseptejä ammattioikeuden perusteella, mutta ilman liiketaloudellista hyötyä, voivat käyttää palvelua veloituksetta. Itsenäinen ammatinharjoittaja voi myös käyttää Kelainta, jolloin kuukausimaksu on 120 euroa kuukaudessa.

Kanta-palvelut tulevaisuudessa

Kanta-palveluja kehitetään jatkuvasti. Joissakin terveydenhuollon yksiköissä on jo käytössä Vanhojen potilastietojen arkistointi, joka helpottaa terveydenhuollon toimijoiden lain velvoittamaa arkistointia. Lisäksi Kanta-järjestelmään saadaan pian mukaan sosiaalihuollon asiakastiedot, ensimmäiset jo tänä keväänä. Seuraavassa blogissa käsitellään tarkemmin tulevia Kanta-palveluja.