Sisältöjulkaisija

Omakannan kävijämäärät selvässä kasvussa

Artikkeli Kirjoitettu 5.4.2019 Kaikki artikkelit

Omakannan käyttäjien määrä jatkaa kasvuaan – viime vuonna käyttäjiä oli jo yli 2,1 miljoonaa.

Kun Omakanta otettiin käyttöön vuonna 2010, sillä oli vuoden aikana 690 käyttäjää. Palvelun käyttäjämäärät ovat kasvaneet sittemmin nopeaan tahtiin. Vuonna 2011 palvelua käytti jo yli 10 000 henkilöä, ja 2012–2014 käyttäjämäärä kasvoi vuosittain sadoillatuhansilla, kunnes vuonna 2015 se ylitti miljoonan (1,1 milj.). Vuonna 2016 Omakannan käyttäjiä oli noin 1,5 miljoonaa ja vuonna 2017 noin 1,8 miljoonaa.

Viime vuonna Omakantaa käytti jo yli 2,1 miljoonaa henkilöä; kävijämäärä kasvoi 16 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Myös kirjautumiskerrat kasvoivat merkittävästi edellisestä vuodesta: Omakantaan kirjauduttiin 27 prosenttia useammin, yhteensä 16,8 miljoonaa kertaa. Keskimäärin käyttäjiä oli kuukausittain yli 600 000 eri henkilöä ja kirjautumisia oli noin 1,4 miljoonaa kuukaudessa. Kuva: Omakannan kävijämäärät selvässä kasvussa

”Omakannan käyttö on kasvanut jatkuvasti. Siihen on vaikuttanut muun muassa se, että Kanta-palvelujen käyttö on laajentunut terveydenhuollossa. Yhä useammat terveydenhuollon organisaatiot tallentavat tietoja Kanta-palveluihin, jolloin tietoja näkyy myös Omakannassa yhä useammalle käyttäjälle”, taustoittaa Omakannan asiakkuusvastaava Sari Ahonen.

Omakantaa on käyttänyt puolet koko väestön 18–65-vuotiaista (50 %) ja yli 65-vuotiaista yli kolmasosa (37 %). Vuonna 2018 Omakannan käyttäjistä suurin osa (30 %) oli 18–35-vuotiaita. Seuraavaksi suurin käyttäjäryhmä olivat 51–65-vuotiaat (27 %) ja kolmanneksi suurin 36–50-vuotiaat (24 %). Yli 65-vuotiaita käyttäjiä oli 19 prosenttia kaikista käyttäjistä. Alle 18-vuotiaita käyttäjiä oli ainoastaan 1 prosentti, sillä suurella osalla alaikäisistä ei ole kirjautumiseen vaadittavia tunnuksia.

Omakanta on kansalaisten verkkopalvelu, joka näyttää terveydenhuollon kirjaamia tietoja potilaasta ja hänen lääkityksestään. Lisätietoa ja kirjautuminen Omakantaan.