Sisältöjulkaisija

Kanta-palveluille huomionosoitus

Tiedote Kirjoitettu 12.12.2017 Kaikki tiedotteet

Mediuutisten valitsemat terveysalan 100 vaikuttajaa 2017 julkistettiin tänään Helsingissä. Kelan Kanta-palvelujen yksikön johtaja Marina Lindgren on viidenneksi merkittävin terveydenhuollon vaikuttaja Suomessa vuonna 2017.

Marina Lindgren on ollut vuodesta 2007 saakka mukana kehittämässä Kanta-palveluja Kelassa.
Hän on avoimen tiedon ja sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmien kehittämisen sinnikäs puolestapuhuja.  Palvelujen rakentaminen on edellyttänyt tiivistä yhteistyötä laajan sidosryhmäverkoston kesken.
- Kanta-palvelujen rakentamisessa on ollut mukana laaja joukko toimijoita eli olemme rakentaneet järjestelmien ja tietovarantojen lisäksi myös erilaisia asiantuntijaverkostoja ja  yhteisiä toimintamalleja. Tämä on huomionosoitus merkittävälle palvelukokonaisuudelle ja kansalliselle yhteistyölle, toteaa Marina Lindgren.

Sosiaali-ja terveydenhuollon toimijoille, apteekeille ja kansalaisille on valmiina seuraavat Kanta-palvelut:  Sähköinen resepti, Potilastiedon arkisto, Omakanta, Kelain ja Terveydenhuollon todistusten välitys Kelaan. Näitä palveluja kehitetään edelleen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kelan sekä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.

Kanta-palvelujen tietosisällöt laajenevat myös. Käyttöön on tulossa nk. Vanhojen tietojen arkistointi- ja Kuva-aineistojen arkistointi -palvelut.  Omatietovaranto on kansallinen tietovaranto, johon kansalainen voi sovellusten kautta tallentaa hyvinvointitietojaan ja katsoa niitä Omakannasta. Tietoja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää myös terveydenhuollossa, jos kansalainen antaa suostumuksen.

Sosiaalihuollon asiakastiedon tietovaranto on tulossa osaksi Kanta-palveluja vuonna 2018. Kanta-palvelut tulee olemaan myös tärkeänä tukena sote-uudistuksessa mahdollistaen tietojen liikkumisen sote-toimijoiden välillä.

Kanta-faktaa:

  • Kaikki reseptit kirjoitetaan sähköisinä, vuonna 2016  55,1 milj. toimitusta ja 39,6 milj. lääkemääräystä – kaikki Kannan kautta
  • Potilastiedon arkistoon on tallentunut yli miljardi asiakirjaa
  • Omakantaa on käyttänyt yli 2,2 miljoonaa kansalaista

Lisätietoja: