Sisältöjulkaisija

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto on uusin Kanta-palvelu

Tiedote - Ammattilaiset Kirjoitettu 2.5.2018 Kaikki tiedotteet

Kanta-palvelut laajenevat sosiaalihuoltoon. Ensimmäinen sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttöönottaja on Vaasan kaupunki. Käyttöönotto etenee Vaasassa vaiheittain, ja asiakastiedon arkiston käyttö alkoi lastensuojelun asiakirjoilla.

”Vaasassa on vahva motivaatio toimia edelläkävijänä ja luoda uutta. Pilottina toimiminen on koettu parhaana tapana saada tukea ja vaikuttaa, miten käyttöönotto tapahtuu”, kertoo Vaasan Lapsi- ja perhesosiaalityön palvelualuejohtaja Jussi Björninen. Björninen näkee Kanta-palvelujen käyttöönoton tukevan hyvin myös organisaatiossa käynnistettyä laatutyötä.

Asiakkaan palvelu yhdenmukaistuu

Asiointi sosiaalipalveluissa helpottuu, kun kansalaisten asioita hoidetaan yhdenmukaisella tavalla eri toimipisteissä. Myös asiakkaan tietosuoja paranee, kun asiakastietojen käyttöä seurataan, ohjataan ja valvotaan nykyistä kattavammin. Lisäksi kansalainen näkee omat tietonsa Omakannan kautta vuodesta 2020 alkaen.

Ammattilaiselle Kanta-palvelujen hyödyt alkavat näkyä vähitellen. Asiakastieto yhtenäistyy, ja sen tietoturvallinen ja tarkoituksenmukainen käyttö helpottuu. Myös kirjaamiskäytännöt yhdenmukaistuvat ja asiakastietojen saatavuus paranee merkittävästi yli organisaatiorajojen. Kanta-palvelujen käyttöönotolla on siten merkitystä myös alueellisen tasa-arvon kannalta.

Arkiston käyttöönotto luo edellytykset sosiaali- ja terveydenhuollon tiiviimmälle yhteistyölle

Koko soten kattavat Kanta-palvelut tukevat sekä ammattilaisten käytännön yhteistyötä että asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista. Sosiaalihuoltoon Kanta-palveluja on rakennettu pitkäjänteisesti. Sosiaalihuolto on nyt nostettu terveydenhuollon rinnalle.
”Kanta-palvelut ovat keskeinen osa sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota”, kehittämispäällikkö Maarit Rötsä toteaa. ”Yhdessä Kelan kanssa olemme rakentaneet yhtenäisen tietojärjestelmäkokonaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Nyt asiakas- ja potilastietoja voidaan tallentaa ja käyttää keskitetyn palvelun kautta missä päin maata tahansa”, Rötsä painottaa.

Lisätietoja:

Maarit Rötsä
kehittämispäällikkö, THL
Puh. 029 524 7276
etunimi.sukunimi@thl.fi

Jussi Björninen
palvelualuejohtaja, Vaasan kaupunki
Puh. 06 325 2332
etunimi.sukunimi@vaasa.fi

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto otetaan käyttöön. Katso esittelyvideo (kesto 1:24 min).