Sisältöjulkaisija

Kuva-aineistojen arkiston käyttäjämäärä kasvaa

Tiedote - Ammattilaiset Kirjoitettu 10.2.2021 Kaikki tiedotteet

Kantaan tallentuvat potilaan hoidon yhteydessä syntyneet kuvantamistutkimukset sekä niihin liittyvät tiedot. Palvelun käyttöönottaneiden toimijoiden määrä kasvaa jatkuvasti, samoin arkistosta saatavat hyödyt.

Kanta-palvelujen Kuva-aineistojen arkistoon tallennetaan radiologiset ja EKG-tutkimukset sekä tutkimusten hoitoasiakirjat. Radiologisia tutkimuksia ovat esimerkiksi ultraääni-, röntgen- ja magneettitutkimukset. EKG-tutkimusten tallentaminen on ollut mahdollista vuoden 2021 alusta alkaen niille toimijoille, joilla Kuva aineistojen arkisto on jo tuotantokäytössä.

Kuva-aineistojen arkistoa käyttävien toimijoiden määrä kasvaa tasaista tahtia. Arkiston hyödyt ovat sitä suuremmat, mitä useammat toimijat ovat ottaneet palvelun käyttöön.

Uusia toimijoita palvelun käyttäjiksi

Julkisista toimijoista viimeisimpänä Kuva-aineistojen arkiston tuotantokäytön on aloittanut Helsingin yliopistollinen keskussairaala (HUS) lokakuussa 2020. HUSin liittyminen kuva-aineistojen arkistoon moninkertaisti palvelun tämänhetkisen käyttöasteen. Kaiken kaikkiaan HUS Kuvantaminen tuottaa vuosittain yli 1,1 miljoonaa kuvantamistutkimusta Uudenmaan ja Kymenlaakson perusterveydenhuollolle ja erikoissairaanhoidolle. Tämän lisäksi muista sairaanhoitopiireistä ohjautuu HUS-alueelle vuosittain noin 22 000 kuvantamisen tutkimuspyyntöä.

Kuva-aineistojen arkisto on nyt käytössä kuudessa sairaanhoitopiirissä. Loppuvuodesta 2020 myös ensimmäinen yksityinen toimija liittyi palvelun käyttäjäksi, kun Terveystalo otti arkiston käyttöönsä. Käyttäjämäärä tulee kasvamaan yhä vuoden 2021 aikana.

Suunnitteleeko organisaatiosi Kuva-aineistojen arkiston käyttöönottoa?

Mitä hyötyä arkiston käytöstä on?

Kuva-aineistojen arkiston käytöstä hyötyvät terveydenhuollon ammattihenkilöstön ohella myös kansalaiset ja laajemmin koko yhteiskunta. Sote-toimijoiden työ helpottuu, kun kuvantamistutkimusten tulokset ovat nopeasti haettavissa ja katseltavissa arkistoon liittyneiden julkisten ja yksityisten toimijoiden osalta. Tämä nopeuttaa potilaiden kuvien kanssa työskentelyä, mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön arkistoa käyttävien toimijoiden välillä ja helpottaa kuvantamisen tarpeen arviointia.

Kuva-aineistojen arkiston käyttö ennaltaehkäisee päällekkäisiä ja turhia kuvantamista, kun asiakkaan aiemmat kuvat ovat häntä hoitavan terveydenhuollon ammattilaisen katsottavissa. Hoito on näin sujuvampaa ja tehokkaampaa, mistä hyötyvät sekä kansalainen että terveydenhuolto. Kun turhat kuvantamiset jäävät pois, potilaan säteilykuorma pienenee. Potilas myös näkee häntä koskevat kuvantamisen lausunnot helposti Omakannasta.

Yksi Kuva-aineistojen arkiston merkittävä etu on kuvien tietoturvallinen välitystapa arkistoa käyttävien terveydenhuollon organisaatioiden välillä. Tällä hetkellä potilas antaa erikseen suostumuksensa siihen, että hänen kuvantamistietonsa ovat häntä hoitavien ammattilaisten käytettävissä myös muissa arkistoa käyttävissä organisaatioissa.

Sisällöt laajenevat tulevaisuudessa

Kuva-aineistojen arkistoon pystyy tällä hetkellä tallentamaan vain radiologian ja EKG-tutkimuksia. Jatkossa arkisto laajenee kattamaan myös muun tyyppisiä tutkimuksia, kuten esimerkiksi suun terveydenhuollon kuvantamistutkimuksia sekä näkyvän valon kuvia. Tulevaisuudessa myös muun muassa seulontatutkimukset ja patologian kuvat tulevat kuulumaan Kuva-aineistojen arkiston sisältöihin.

Kun tulevaisuudessa kaikki kuvantamistutkimukset sijaitsevat yhdessä arkistossa, niitä pystytään hyödyntämään entistä paremmin. Kuvantamistutkimusten tallentaminen Kantaan parantaa merkittävästi tutkimustulosten saatavuutta ja helpottaa tietojen välitystä terveydenhuollon toimijoiden kesken.

Lisätietoja