OmaKannan käytön kehitys

OmaKannan käytön kehitys

OmaKanta on ollut kansalaisten käytössä vuodesta 2010 alkaen. Suurin osa suomalaisista käyttää OmaKantaa, jossa omia tietojaan voi tarkastella ympäri vuorokauden. OmaKannan käyttäjämäärä on ollut kasvussa usean vuoden ajan.

OmaKantaa käytti vuoden 2022 aikana 3,5 miljoonaa henkilöä. Yhteensä OmaKantaa käytettiin 37 miljoonaa kertaa. Kuukausittain OmaKantaa käyttää yli miljoona eri henkilöä. Keskimäärin OmaKantaan kirjaudutaan kuukaudessa yhteensä 3 miljoonaa kertaa. Vuonna 2021 kansalaiset käyttivät palvelua ennätyksellisen paljon, koska koronatodistukset ladattiin OmaKannasta.

Kuva 1 esittää, miten OmaKannan käyttäjämäärä on kehittynyt viimeisten 5 vuoden aikana. Kuva 2 näyttää, miten käyttäjämäärä on kehittynyt viimeisten 12 kuukauden aikana ja kuva 3 kirjautumisten määrän kehityksen.

Kuva 1: OmaKannan käyttäjämäärä kasvoi vuoteen 2021 asti, jonka jälkeen palvelun käyttäjämäärä hieman väheni. Vahvinta kasvu oli vuosina 2020 ja 2021.
Kuva2: OmaKannan käyttäjämäärä vaihtelee kuukausittan. Vähiten OmaKannan käyttäjiä on kesällä, erityisesti heinäkuussa. Käyttäjämäärä on korkeimmillaan lopputalvesta ennen huhtikuuta, josta alkaen käyttäjien määrä vähenee merkittävästi.
Kuva 3: OmaKantaan tehtyjen kirjautumisten määrä vaihtelee kuukausittain. Kansalaiset kirjautuvat OmaKantaan vähiten kesällä, erityisesti heinäkuussa. Kirjautumisia on eniten lopputalvesta ennen huhtikuuta, josta alkaen kirjautumisten määrä vähenee merkittävästi.Kuva 4 havainnollistaa OmaKannan käyttöastetta kunnittain vuonna 2021. Kuva 5 näyttää OmaKannan käyttöasteen hyvinvointialueittain. Mitä tummempi sävy on, sitä yleisempää OmaKannan käyttö on.

Kuvista havaitaan, että OmaKannan käyttö on yleisintä suurissa kaupungeissa, Etelä-Suomessa ja Lapissa. Palvelun käyttö on vähäisintä Kainuussa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan julkisessa terveydenhuollossa on käytössä vain sähköinen resepti, eikä vielä muita Kanta-palveluita.

Kuva 4: Yleisintä OmaKannan käyttö on suurissa kaupungeissa, Etelä-Suomessa ja Lapissa. Palvelun käyttö on vähäisintä Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa.
Kuva 5: Suurimassa osassa hyvinvointialueita OmaKantaa käyttää 60-70 prosenttia asukkaista. Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjanmaalla OmaKantaa käyttää 58 prosenttia asukkaista. Ahvenanmaalla 46,4 prosenttia asukkaista käyttää OmaKantaa. Kokreimmat käyttöasteet ovat Uudellamaalla.

Tarkka lista OmaKannan käyttäjämääristä kunnittain vuonna 2022 (pdf).

Sivua päivitetty 11.9.2023