Sisältöjulkaisija

Reseptin uusiminen netissä käy kätevästi – joko tunnet Omakanta-palvelun?

Artikkeli - Kansalaiset Kirjoitettu 25.6.2020 Kaikki artikkelit

Tee uusimispyyntö reseptistäsi Omakannassa juuri silloin, kun sinulle sopii. Uusimispyyntö on helppo tehdä verkossa, se säästää aikaa ja vähentää terveydenhuollon kuormitusta.

Reseptin sähköinen uusiminen Omakanta-palvelussa kasvattaa edelleen suosiotaan. 

− Omakannan käyttö ja omien terveystietojen seuraaminen verkossa on tullut tutuksi yhä useammalle, ja reseptien sähköinen uusiminen on yksi suosituimmista palveluista Omakannassa, kertoo Kelan Kanta-palvelujen asiakkuusvastaava Sini Palo

Ensisijaisesti reseptit uusitaan omassa hoitavassa yksikössä eli siellä, missä on vastuu hoidosta. Kun teet Omakannassa uusimispyynnön, valitse hoitava yksikkö, johon pyyntö lähtee.

− Kun hoitosuhde on jatkunut pitkään esimerkiksi samassa terveyskeskuksessa ja oma tilanne on lääkärille tuttu, reseptin uusiminen onnistuu yleensä myös verkon välityksellä, Sini Palo sanoo. 

Päätöksen reseptin uusimisesta tekee aina lääkäri, joka päättää kunkin yksilöllisen tilanteen ja saatavilla olevien hoitotietojen perusteella, voidaanko resepti uusia ilman tapaamista.

Seuraa uusimisen tilannetta Omakannassa

Uusimispyyntö on voimassa kahdeksan vuorokautta, jonka aikana terveydenhuollon tulee käsitellä se. Uusimispyynnön yhteydessä palvelussa kysytään matkapuhelinnumeroa. 

− Kun matkapuhelinnumeron kirjoittaa, pyynnön käsittelystä saa tiedon tekstiviestillä. Uusimisen tilannetta voi seurata myös kirjautumalla Omakantaan.

Uusimispyynnön yhteydessä palvelussa pyydetään ruksaamaan kohta, jossa annetaan lääkärille lupa katsoa muita omia reseptitietoja. 

− Tämä varmistaa osaltaan potilasturvallisuutta, kun eri lääkkeiden yhteisvaikutukset voidaan ottaa huomioon, Palo sanoo.

Tarvittaessa vastaanotolle

Aivan kaikkia reseptejä ei voi verkon välityksellä uusia. Omakannassa uusittavien reseptien listalla näkyvät vain ne reseptit, joista on mahdollista tehdä uusimispyyntö.

Esimerkiksi kuuriluonteiset lääkkeet, kuten antibiootti tai yskänlääke, voivat edellyttää uutta käyntiä vastaanotolla sairauden tilan ja hoidon tarpeen arvioimiseksi. 

Lähes kaikki julkiset perusterveydenhuollon yksiköt ottavat reseptin uusimispyyntöjä vastaan Omakannan välityksellä. Yksityisestä terveydenhuollosta vain osa ottaa uusimispyyntöjä vastaan Omakannan kautta. Ne tahot, jotka ottavat uusimispyyntöjä vastaan, näkyvät Omakannan listauksessa. Jotkut yksityiset tahot saattavat veloittaa reseptin uusimisesta omien hinnastojensa mukaisesti.

Reseptien voimassaoloaika näkyy Omakannassa

Tavallisesti reseptit ovat voimassa kaksi vuotta, joissakin tapauksissa lyhyemmän aikaa. Omakannassa voi erikseen hakea näkymään ne reseptit, jotka ovat uusittavissa.

Kaksi vuotta voimassa olevat reseptit voi uusia 28 kuukauden ajan määräyspäivästä alkaen. Muut reseptit voi uusia 16 kuukauden ajan.

− Kannattaa kiinnittää huomiota ajankohtaan, milloin uusimispyynnön tekee. Jos vanhassa reseptissä on lääkettä jäljellä ja se uusitaan, vanhalla reseptillä ei saa enää lääkettä, eikä ostamatta jäänyttä määrää myöskään lisätä uuteen reseptiin, Sini Palo muistuttaa.

Näin teet reseptin uusimispyynnön Omakannassa

  • Kirjaudu Omakanta-palveluun pankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla tai mobiilivarmenteella.
  • Valitse Reseptit ja klikkaa Reseptien uusiminen -linkkiä.
  • Valitse resepti tai reseptit, jotka haluat uusia.
  • Valitse kunta ja uusimispyynnön vastaanottaja.
  • Halutessasi täytä puhelinnumero, johon tekstiviesti uusimisen käsittelystä lähetetään. 
  • Voit myös antaa lääkärille suostumuksen, että hän saa katsoa muut reseptitietosi.
  • Tarkista vielä lopuksi, että antamasi tiedot ovat oikein.

Täältä pääset kirjautumaan Omakantaan.