Sisältöjulkaisija

Kela selvittää sosiaali- ja terveydenhuollon tyytyväisyyttä Kanta-palveluihin – vastaa kyselyyn

Tiedote - Ammattilaiset Kirjoitettu 20.10.2020 Kaikki tiedotteet

Asiakastyytyväisyyskyselyllä halutaan koota sosiaali- ja terveydenhuollon palautetta ja toiveita Kanta-palveluista. Vastausaikaa on 22.11.2020 asti.

Kyselyn avulla Kela selvittää sosiaali- ja terveydenhuollon tyytyväisyyttä muun muassa Kanta-palvelujen kehittämiseen, asiakasyhteistyöhön, tekniseen toimivuuteen ja viestintään. Lisäksi kartoitetaan näkemyksiä esimerkiksi käyttöönottojen tuesta ja Kannan uusista toiminnallisuuksista.

”On tärkeää, että saamme kattavan vastaajajoukon, jotta voimme kehittää toimintaamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Kannustan sote-toimijoita vastaamaan kyselyyn”, asiakkuusvastaava Anu Molander Kelan Kanta-palveluista sanoo.

Vastauksia toivotaan eri rooleissa työskenteleviltä

Kyselyyn toivotaan vastauksia sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviltä, kuten sote-ammattilaisilta ja -johdolta, tietohallinnon edustajilta ja ICT-asiantuntijoilta. Apteekkien näkemyksiä kartoitetaan ja seurataan erikseen muissa yhteyksissä.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Kyselylomake on avoinna sunnuntaihin 22.11.2020 asti. Tulokset julkaistaan kanta.fissä alkuvuonna 2021.

Kanta-palvelujen kansallinen työnjako päivittyi vuoden 2020 alussa

Kanta-palvelujen kansallisia vastuita uudistettiin kuluvan vuoden alussa. Näkyvin muutos sote-toimijoille on, että Kela vastaa nyt Kanta-palvelujen tuesta käyttöönotoissa ja palvelujen käytön aikana. Kela, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö varmistavat yhdessä, että Kanta-palveluja kehitetään asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Vastaa kyselyyn verkkolomakkeella:

Vastaa Kanta-palvelujen asiakastyytyväisyyskyselyyn 2020 (questback.com)

Lisätietoja:

Kanta-palvelujen asiakastuki: 
kanta@kanta.fi
puh. 020 634 7787