Sisältöjulkaisija

EU:n koronarokotustodistus käyttöön Suomessa 22.6.2021

Tiedote Kirjoitettu 17.6.2021 Kaikki tiedotteet

Suomen kansallinen koronarokotustodistus päivittyy yhteentoimivaksi EU:n koronarokotustodistuksen kanssa 22.6. alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että 22.6. lähtien Omakannasta saa EU:n koronarokotustodistuksen.

Kansallinen koronarokotustodistus vaihtuu EU:n koronarokotustodistukseen Omakannassa automaattisesti. Myös esimerkiksi puhelimeen tallennettu tai Omakannasta paperille tulostettu kansallinen koronarokotustodistus kannattaa vaihtaa EU:n koronarokotustodistukseen, joka on EU-maissa paremmin tunnettu.

Yli 90 prosentille rokotetuista voidaan jo muodostaa koronarokotustodistus. Eräiltä alueilta tiedot tulevat Omakantaan viiveellä myös kesäkuussa, joten rokotustodistukset eivät vielä näy aivan kaikille rokotetuille henkilöille. Jatkossa todistus on saatavilla Omakannasta viimeistään 5 vuorokauden kuluessa rokotuksesta.

Tavoitteena on, että myös muut EU:n koronatodistuksista eli todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronavirustaudista saa Omakannasta 14.7. alkaen.

Kaikki EU:n koronatodistukset ovat kansalaisille maksuttomia ja todistuksissa tiedot ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Henkilöt jotka eivät käytä Omakantaa, voivat tällä hetkellä saada terveydenhuollosta muun todistuksen koronarokotuksesta, jos todistus esimerkiksi matkustamiseen välttämättömästi tarvitaan. Terveydenhuollon ammattilaiset saavat heinäkuussa käyttöönsä kansallisen tulostus- ja kirjaamispalvelun, jolla varmistetaan EU:n koronatodistuksen saatavuus myös niille henkilöille, jotka eivät käytä Omakanta-palvelua.

Rokotustodistuksen käyttöönoton aikataulu aikaistui

Kansallisen rokotustodistuksen päivittämistä EU:n rokotustodistukseksi on aikaistettu, jotta kansalaisilla olisi käytössään EU-maissa yhteensopiva rokotustodistus mahdollisimman pian.

EU:n koronarokotustodistus on mahdollista saada Omakannasta ennen muita EU:n koronatodistuksia, koska kansallisen rokotustodistuksen teknistä toteutusta pystyttiin osittain hyödyntämään EU:n koronarokotustodistuksessa.

Jatkossa Omakannasta voi saada todistuksen myös muista rokotuksista.

Tavoitteena helpottaa turvallista ja vapaata liikkuvuutta

EU:n koronarokotustodistusta voidaan käyttää rajanylitystilanteissa EU-alueella. EU:n tavoitteena on helpottaa turvallista ja vapaata liikkumista EU:n koronatodistuksilla. EU-jäsenmaat päättävät itse muut tarkemmat käyttötarkoitukset.

Henkilön on ennen matkaa selvitettävä itse, millaista todistusta kohdemaa vaatii. EU-maat ottavat EU:n koronatodistukset (EU digital COVID certificate) ja niiden lukusovellukset käyttöön eriaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että EU-mailla ei välttämättä ole täysin samaan aikaan valmiuksia antaa ja varmistaa todistuksia. Muiden todistusten osalta EU-maat päättävät itse, mitä todistuksia ne hyväksyvät maahan saapuvilta.

Yleisesti matkustamista on yhä syytä vakavasti harkita, koska koronatilanne on huono useissa maissa. Lisäksi ennen matkalle lähtöä on tarkistettava huolella kohdemaan koronatilanne ja ennen paluumatkaa Suomen koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus.

Todistuksen lukusovellus otetaan käyttöön 1.7.

EU:n koronatodistusten sisältö ja oikeellisuus voidaan tarkastaa digitaalisella lukusovelluksella. Suomessa lukusovellus on käytettävissä 1.7. ja jatkossa sitä voivat käyttää terveysviranomaiset, rajaviranomaiset sekä virka-apuviranomaiset kuten poliisi ja puolustusvoimat.

Koronatodistuksia voidaan tarkastaa kolmessa eri vaiheessa:

  1. Lähtömaassa Suomeen matkustavilta, jolloin liikennöitsijät voivat halutessaan sopimukseen perustuen edellyttää todistuksia matkustajilta.
  2. Suomeen saavuttaessa, jolloin tarkastamisesta vastaavat terveysviranomaiset sekä virka-apuviranomaiset tartuntatautilain nojalla.
  3. Suomesta pois lähdettäessä, jolloin liikennöitsijät voivat joutua tarkastamaan todistuksia, jos kohdemaat sitä sopimukseen perustuen edellyttävät.

Lisätietoa matkustamista koskevista ohjeista ja rajoituksista EU-maissa on koottu Re-open EU (europa.eu) -verkkosivustolle.

Lisätietoa

Kanta.fi/koronatodistus

Kansalaiskysymykset Omakannan koronatodistuksista: asiakaspalvelu@kanta.fi

Median yhteydenotot pyydämme organisaatioiden keskitettyyn viestintään haastatteluteeman mukaisesti.

STM: viestinta@stm.fi

Koronatodistuksen rahoitus, kokonaissuunnitelma, tekniset ominaisuudet, juridiset asiat, EU-valmistelu, käyttötarkoitukset, todistukset osana maahantuloa, covid-19-tartuntojen torjunta rajat ylittävässä liikenteessä, maahantulomalli, muiden maiden käytännöt, tartuntatautilaki, raja-HE.

THL: info@thl.fi

THL:n rokotusrekisteri, ammattilaisten kirjaaminen, tietojen alueellinen kattavuus, terveydenhuollon toimintamallit, ulkomailla annetut rokotukset.

Kela: viestinta@kela.fi

Omakanta-palvelu ja koronatodistusten toteutus Omakannassa

Mallikuva EU:n koronarokotustodistuksesta: EU-mallitodistus.pdf

Tämä on sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kelan yhteistiedote, joka on julkaistu 17.6.2021.