Sisältöjulkaisija

Kanta - koko kansan tietokanta

Tiedote Kirjoitettu 19.9.2017 Kaikki tiedotteet

Kanta-palveluista kehitetään koko kansan tietokantaa, jonne tulevaisuudessa tallentuvat terveystietojen lisäksi myös sosiaalihuollon asiakastiedot. Asiointi helpottuu, kun tiedot ovat saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Tämä voi myös parantaa hoidon laatua.

Kun tulevaisuudessa asioit viranomaisten kanssa ja tarvitset lääkärintodistusta, sinun ei tarvitse kantaa sitä mukanasi. Viranomaiset saavat lääkärintodistuksen Kanta-palvelujen kautta. Tämä on yksi kehitysaskel tiellä kohti Kanta-palvelujen laajempaa toimintaa, joka helpottaa asiointia ja palvelee kattavasti.

Kanta-palvelujen perustaa laajennetaan parhaillaan. Kehittämisen tavoitteena on koota mahdollisimman laaja-alaisesti kaikki asiakas- ja potilastieto saman kansallisen alustan piiriin.

”Myös potilaiden lähetteet terveydenhuollon yksiköstä toiseen sekä terveydenhuoltoyksikön antama palaute hoidosta tallentuu lähitulevaisuudessa Potilastiedon arkistoon. Näitä tietoja voi sitten katsella Omakannasta.”

”Esimerkiksi terveydenhuolto voi lähitulevaisuudessa kirjata myös potilaiden tietoja terveys- ja hoitosuunnitelmaan. Nämäkin tiedot tulevat nähtäville Omakanta-palvelun kautta. Hammaslääkärikäyntien tiedot ovat jo osittain tallennettuna ja näkyvät Omakannassa”, THL:n kehittämispäällikkö Riitta Konttinen luettelee. Konttinen vastaa yksityisen ja julkisen terveydenhuollon Kanta-palvelujen tietosisältöjen kehittämisestä yhteistyössä THL:n asiantuntijoiden ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden sekä järjestelmätoimittajien kanssa.

Omakanta on henkilökohtainen, mutta alle 10-vuotiaiden lasten vanhemmat pääsevät katselemaan lapsen tietoja Omakannasta ja lähettämään esimerkiksi reseptin uusimispyynnön terveydenhuoltoon.

”Omakannan Omatietovaranto on henkilökohtainen tietopankki, jonka kautta terveydenhuollon ammattilaiset voivat katsella ja hakea tietoja liitettäväksi muihin terveystietoihin. Tietojen käyttöön tarvitaan asiakkaan lupa.”

Yksityinen ja julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto samalla alustalla

Kanta-palveluista on saatavilla jo tänään tietoa aiemmista hoidoista ja tutkimuksista – riippumatta siitä, onko potilasta hoidettu yksityisessä vai julkisessa terveydenhuollon palvelussa. Yksityisen ja julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon Kanta-palvelujen käyttöönotoista vastaava THL:n kehittämispäällikkö Minna Angeria näkee, että kansallisesta palvelusta seuraa monia hyötyjä.

”Kanta-palveluihin tallennettujen tietojen laaja hyödyntäminen potilaan hoidossa parantaa myös potilasturvallisuutta, kun lääkäreillä on mahdollisuus tarkastella potilaan luvalla aikaisempia terveystietoja. Tavoitteena on pyrkiä vähentämään päällekkäisiä tutkimuksia ja kirjauksia.”

Tieto aiemmista hoidoista on saatavilla Kanta-palveluissa riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen vai julkinen toimija.

”Hätätilanteen sattuessa tallennetut ensihoitotiedot ovat käytettävissä Potilastiedon arkiston kautta potilaan jatkohoidosta vastaavassa yksikössä.”

”Asiakas näkee Omakannasta, mihin hänen tietojaan on luovutettu. Potilastietojen käyttö voidaan todentaa lokitiedoista. Hoidon laadun parantumisen lisäksi sekä potilaan että lääkärin oikeusturva kohenee.”

Angerian mukaan tulevaisuudessa yksi merkittävimmistä kehittämiskohteista on potilaan kokonaislääkitystä kuvaava lääkityslista, jota on kehitetty tiiviissä yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Tulevaisuudessa kaikki potilaan lääkkeet on nähtävissä yhdeltä lääkityslistalta, joka näkyy sekä ammattilaiselle että kansalaiselle itselleen. Jo nyt Omakannasta on mahdollisuus tulostaa yhteenveto omista resepteistä.

Yksi tunnetuimpia Kanta-palveluja onkin sähköinen resepti. Kanta-palveluun tallennettavat reseptit ovat aina hoitoalan ammattilaisten saatavilla, eikä niitä voi hukata tai väärentää. Lääkkeet voi hakea mistä tahansa apteekista.

Kehitys jatkuu. Tulevaisuudessa ammattilaiset pääsevät katsomaan potilaiden kuvantamisen, kuten magneetti- ja ultraäänikuvausten ja tietokonetomografioiden kautta tehtyjä tutkimuksia - jo nyt kansalaiset pääsevät lukemaan niistä tehtyjä lausuntoja Omakannasta.

Lähivuosina Omakantaan tulevat myös sosiaalihuollon asiakirjat ja tiedot.

Lisätietoja