Asset Publisher

Omakannan suosio kasvaa kunnissa

Article Written on 11.4.2022 All articles

Omakannan käyttäjämäärissä oli vuonna 2021 kasvua peräti 39 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Etenkin koronatodistus lisäsi Omakannan käyttöä.

Asiakkuusvastaava Tiia Kupiainen arvioi, että yhtenä syynä Omakannan valtakunnalliseen suosioon on korona-aika: koronatodistuksia tarvittiin ennen kaikkea matkustettaessa, mutta myös tapahtumissa ja ravintoloissa. 

‒ Koronatodistukset olivat laajassa käytössä, ja ne sai ladattua tai tulostettua Omakannasta. Palvelussa on ollut selvää kasvua ympäri Suomen. Toisena syynä voi olla se, että Omakantaan on tullut uutena ominaisuutena mahdollisuus asioida toisen aikuisen puolesta. Alaikäisen puolesta asiointi on ollut jo käytössä.

Omakannan käyttöaste kunnittain
 

Käyttäjämäärät ovat lisääntyneet kunnissa tasaisesti, ja kaiken kaikkiaan kasvua on 39 prosenttia. Aiemmin muun muassa pitkien välimatkojen pohjoiset kunnat kirivät Omakannan käytön kärkisijoille. Nyt kasvua on ollut etenkin Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa ja kunnissa.  

Kaupungit kärjessä 

Väkilukuun suhteutettuna Kauniaisten asukkaat ovat aktiivisimpia Omakannan käyttäjiä. Aivan kannoilla on Turku. Molemmissa luku on yli 77 prosenttia asukkaista. Helsinki ja Tampere yltävät yli 76 prosenttiin. Top 5:een mahtuu vielä Järvenpää yli 75:n prosenttiosuudella. 

Vertailukohdaksi voi ottaa vuoden 2020, jolloin edellä mainituissa kaupungeissa Omakannan käyttäjämäärät olivat hieman yli 50 prosenttia. Kaikissa on siis tapahtunut yli 20 prosenttiyksikön nousu vuoden aikana. 

Seuraavat sijat menevät Keravalle, Espooseen, Kustaviin, Naantaliin ja Vantaalle. Suhteessa asukaslukuun yli 70 prosentin käyttäjämääriä löytyy kaiken kaikkiaan 37 kunnasta.

”Kärkipään kaupungeissa on tapahtunut yli 20 prosenttiyksikön nousu vuoden aikana.” 

Yhtä kuntaa lukuun ottamatta Omakantaa käyttää yli puolet jokaisen Suomen kunnan ja kaupungin asukkaista. 

Ahvenanmaan pieni Vårdön kunta pitää tilastoissa häntäpäätä, mutta sielläkin liki puolet asukkaista käyttää Omakantaa. Vähäisempään suosioon on selkeä selitys. 

‒ Ahvenanmaan kuntia ei ole vielä velvoitettu liittymään Potilastiedon arkistoon, joten potilastiedot eivät näy Omakannassa yhtä laajasti kuin Manner-Suomessa. Ahvenanmaalaisten koronatodistuksessa tarvittavat tiedot tallennetaan kuitenkin Kantaan, kertoo Kupiainen. 

Kattava palvelu kiinnostaa 

Kaiken kaikkiaan Omakannassa oli 3,8 miljoonaa eri käyttäjää vuonna 2021. Keskimäärin Omakantaa on hyödynnetty 1,3 miljoonaa kertaa kuukaudessa. Joulukuussa 2021 käyttäjiä oli yli kaksi miljoonaa. Kun kaikki lasketaan vuositasolla yhteen, saadaan peräti 42,4 miljoonaa kirjautumista.  

Vuonna 2021 3,3 miljoonaa henkilöä haki koronarokotustodistuksen.  Suurin osa todistuksista on ladattu Omakannasta. Terveydenhuolto on tulostanut todistuksen henkilöille, jotka eivät voi käyttää Omakantaa. 

Kupiainen uskoo, että Omakannan käyttäjämäärät pysyvät korkealla tasolla jatkossakin. 

‒ Omakanta on monipuolinen palvelu. Yhä useampi tietää, että sieltä näkee terveystietonsa ja reseptejä voi uusia kätevästi. Erilaisia toimintoja on paljon ja palvelu kehittyy koko ajan. Esimerkiksi tulevaisuudessa Omakannasta näkee kattavammin omat hyvinvointitietonsa ja sosiaalihuollon asiakastiedot.


Lue lisää