10.10.2019
Tiedote
Kanta.fi edelleen Suomen kolmanneksi arvostetuin verkkobrändi
Taloustutkimuksen Verkkobrändi-tutkimuksen mukaan kanta.fi on edelleen Suomen kolmanneksi arvostetuin verkkobrändi vuonna 2019. Kanta.fi kasvatti arvostusindeksiään ja ohitti jopa Googlen. Myös...
8.10.2019
Tiedote
Elinluovutustahdon voi tallentaa Omakantaan
Suomessa jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä erikseen kieltänyt. Luovuttajan tahto kuitenkin pyritään selvittämään. Elinluovutustahdon voi tehdä Omakannassa.
3.10.2019
Huoltotiedote
Muistutus: Teemme parempaa Kantaa: Resepti-palvelu päivitetään 4.–5.10.2019 klo 23.00–7.00
Resepti-palvelun päivitystyö tehdään yöaikaan. Haluamme näin minimoida asiakkaillemme mahdollisesti aiheutuvat haitat.
26.9.2019
Artikkeli
Kanta-palvelut kiinnostavat ulkomailla
Kelan Kanta-palvelut ovat ainutlaatuisia maailman mittakaavassa, ja ne herättävät kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella. Kansainvälinen yhteistyö tarjoaa uusia mahdollisuuksia digitaalisten...
24.9.2019
Tiedote
Kanta.fi verkkopalvelun saavutettavuus on hyvällä tasolla
Verkkopalvelun saavutettavuutta parannetaan sekä sisällön että tekniikan näkökulmasta. Tulevan vuoden aikana saavutettavuuteen panostetaan erityisesti. Parannuksen kohteina ovat niin sisällöt,...
10.9.2019
Huoltotiedote
Päivityksiä Kanta-palveluissa 17.–18.9.2019 klo 23.00–02.00
Kanta-palveluissa tehdään toimintaa parantavia päivityksiä.
5.9.2019
Artikkeli
Omakantaan voi tallentaa hoito- ja elinluovutustahdon
Hoitotahdolla voi varmistaa omien toiveiden huomioinnin tilanteissa, joissa itse ei kykene enää ilmaisemaan tahtoaan. Tahdonilmaisut on mahdollista tehdä myös Omakannan kautta.
2.9.2019
Tiedote - Kansalaiset
Äänestä kanta.fi Suomen parhaaksi verkkopalveluksi
Anna äänesi kanta.fi -verkkopalvelulle maamme parhaiden verkkopalvelujen Finnish Web Awards -kilpailussa.
30.8.2019
Tiedote
Väitös: Apteekin asiakkaat tyytyväisiä sähköiseen reseptiin
Proviisori Elina Lämsän sähköisen reseptin käyttöönottoa käsittelevä väitöskirja tarkastetaan tänään 30.8. Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimus osoittaa, että sähköinen resepti on asiakkaiden...
29.8.2019
Tiedote - Kansalaiset
Tiedote - Ammattilaiset
Omakannan käytettävyyttä parannettu
Omakantaan on tehty 29.8. useita käytettävyysparannuksia. Lapsen hoitoa helpottavan suostumuksen tekemiseen kehotetaan nyt lapsen tiedoissa ja silmien terveydenhuollon käynneistä saa nyt lisää tietoa.
22.8.2019
Tiedote - Kansalaiset
Sähköisen tunnistautumisen muutokset voimaan syyskuussa
Syyskuussa voimaan astuvat muutokset pankkien tarjoamiin tunnistusmenetelmiin koskevat myös Kelan verkkoasiointipalvelua ja Omakantaa, joissa on käytössä suomi.fi-tunnistus.
6.8.2019
Artikkeli
Terveydenhuollon todistusten sähköinen välitys nopeuttaa palvelua
Kanta-palvelujen Potilastiedon arkistoon tallennettavia todistuksia ja lausuntoja on mahdollista välittää terveydenhuollon ulkopuolisille organisaatioille, kun toiminnallisuus on otettu käyttöön...
6.8.2019
Artikkeli
Järjestötyö on tärkeä osa Kanta-palvelujen kehitystä
Kanta on tehty käyttäjiään varten. Kanta-palveluja käyttää työssään apteekkien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Eri ammattiryhmiä edustavat järjestöt ovat aktiivisesti mukana...
11.7.2019
Tiedote
Kanta-palvelut Porin SuomiAreenalla 15–19.7.
SuomiAreenalla keskustellaan jälleen ajankohtaisista aiheista ja suomalaisesta yhteiskunnasta kesäisissä tunnelmissa. Tämän vuoden tapahtuman teemana on tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot.
8.7.2019
Tiedote
Kanta-palvelut mukana Silver Economy Forumissa
Finlandia-talolla järjestetään 9.–10.7. kansainvälinen Silver Economy Forum. Tapahtuma keskittyy ikääntymisen aiheuttamiin muutoksiin yhteiskunnassa ja taloudessa.
4.7.2019
Artikkeli
Omakannan käyttäjät kunnittain
Noin puolet koko Suomen aikuisväestöstä on käyttänyt Omakanta-palvelua. Vuonna 2018 käyttäjiä oli yli kaksi miljoonaa, joista vajaa neljäsosa (23 %) asuu pääkaupunkiseudulla.
27.6.2019
Tiedote
Selvityspyynnön 2019 tulokset: Tietosuojatyötä tehdään organisaatioissa suhteellisen hyvällä tasolla
Raportointivelvollisuudesta muistuttavana selvityspyyntönä tänä vuonna toteutettuun tietosuojakyselyyn vastattiin aiempaa aktiivisemmin. Kokonaisuutena arvioiden tietosuojatyön taso on...
26.6.2019
Tiedote
Sosiaalihuollon palvelut mukana uusissa Kanta-palvelujen esittelyvideoissa
Suomella on yksi maailman parhaista terveyden ja hyvinvoinnin kansallisista tietokannoista. Kanta-kokonaisuus esitellään nyt uusissa, ruotsin- ja englanninkielisissä videoissa.
20.6.2019
Tiedote
Tietoliikennekatkos haittaa toimintaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon alueella
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä tiedottaa tietoliikenneongelmistaan, jotka haittaavat toimintaa osalla terveysasemia, kaupunginsairaalassa, hammashoitoloissa ja sosiaalipalveluissa. Häiriö on...
17.6.2019
Tiedote
Suomessa määrätyllä sähköisellä reseptillä voi ostaa lääkkeitä myös Kroatian apteekeista
Suomalaisella sähköisellä reseptillä alkaa vaiheittain saada lääkkeitä myös muissa Euroopan maissa. Ensimmäisenä yhteistyö alkoi Viron kanssa tammikuussa. Nyt lääkkeitä voi ostaa myös Kroatian...