Tarvitsemmeko kansallisen kuvakatselimen helpottamaan terveydenhuollon kuvien käyttöä?
Selvitämme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa syksyn 2026 aikana, onko Suomessa tarvetta ja tilausta kansalliselle kuvakatselimelle ja mitä toiminnallisuuksia siinä pitäisi olla. Tavoitteenamme on myös ylipäätänsä arvioida, miten Kantaan tallennettuja kuva-aineistoja voitaisiin hyödyntää nykyistä sujuvammin terveydenhuollossa.
Kuvakatselin on ohjelmisto, jonka avulla sen käyttäjä, kuten lääkäri, voi avata, tarkastella ja vertailla kuva-aineistoja. Katselimella voidaan myös esimerkiksi tarkastella kuviin liittyviä lausuntoja ja lähetteitä sekä hyödyntää kuvia osana potilaan hoidon suunnittelua.

Kansallinen kuvakatselin voisi helpottaa kuvien aktiivista hyödyntämistä
Kuva-aineistot eivät liiku yli organisaatiorajojen niin kattavasti kuin ne voisivat. Kuvia säilytetään useissa eri järjestelmissä, minkä vuoksi niiden löytäminen ja hyödyntäminen voi olla työlästä. Käytänteet ja järjestelmät eroavat toisistaan.
Pohja tietojen liikkumiselle on jo kuitenkin Kanta-palvelujen ansiosta olemassa. Kuva-aineistoja tallennetaan yhä ahkerammin ja laajemmin Kantaan. Kaikilla terveydenhuollon organisaatioilla tai ammattilaisilla, jotka hyötyisivät mahdollisuudesta hyödyntää näitä tietoja, ei ole kuitenkaan siihen tarvittavia toiminnallisuuksia käytössään. Kansallinen kuvakatselin voisi olla yksi kustannustehokas ratkaisu ongelmaan.
Meidän pitää muistaa, että moni meistä käyttää samaan aikaan usean eri toimijan tarjoamia terveyspalveluita. Suomen terveydenhuolto perustuu monituottajuuteen. Potilas saattaa samaan aikaan asioida vaikkapa hyvinvointialueella sekä työterveydessä. Tällaisessa järjestelmässä tietojen sujuva liikkuminen on keskeistä laadukkaan hoidon turvaamiseksi.
Kun potilaasta aiemmin otetut kuvat ja tutkimustulokset eivät näy ammattilaiselle, syntyy siitä turhia kustannuksia terveydenhuollolle, viiveitä hoidossa ja potilaalle kokemus järjestelmästä, joka ei keskustele keskenään. Potilaalle aiheutuu tarpeetonta lisävaivaa ja työtä, jos hän joutuu käydä otattamassa samat kuvat monta kertaa tai toimittamaan niitä vaikkapa CD-levyillä.
Yhteinen kuvakatselin helpottaisi ammattilaisten työtä. Käytössä olisi aina tuttu ja samalla tavalla toimiva palvelu aineistojen tarkasteluun.
Kuvien katseluun tarvitaan toimiva ratkaisu
Radiologisten kuvien tallentaminen Kantaan on ollut pakollista vuodesta 2018 alkaen. Uusia kuva-aineistojen tallentamisvelvoitteita on tulossa voimaan syksyllä 2029. Tämä jo helpottaa aineistojen saatavuutta, mutta ei takaa, että ammattilainen voisi arjessaan sujuvasti hyödyntää näitä tietoja. Ehdotetusta katselimesta voisi olla erityisesti apua, kun on tarve hyödyntää potilaasta muualla terveydenhuollossa otettuja kuvia tai on kyse ostospalvelutilanteesta. Katselinta voisi käyttää tietysti myös omassa organisaatiossa otettujen kuvien tarkasteluun.
Jos kansallinen kuvakatselin päätettäisiin hankkia, Kela ei lähtisi rakentamaan sitä itse. Se hankittaisiin terveydenhuollon käyttöön kilpailuttamalta markkinoilta. Hankittava katselin ei kuitenkaan korvaisi radiologien diagnostisia katselimia tai työasemia.
Selvityksen taustalla terveydenhuollosta nousseet tarpeet
Selvityksemme taustalla ovat terveydenhuollosta nousseet tarpeet sekä muun muassa keväällä 2026 tehty selvitys Kanta-palvelujen kehittämiskohteista (pdf)(avautuu uuteen ikkunaan). Siinä kansallinen kuvantamisen katselinmoduuli tunnistettiin yhdeksi kehittämisteemaksi, josta voisi olla erityisen paljon arvoa hyvinvointialueille. Myös THL:n viime vuonna tekemässä selvityksessä (api.hankeikkuna.fi, pdf)(avautuu uuteen ikkunaan)tunnistettiin samoja tarpeita. Lisäksi eurooppalaisen terveystietoalueen eli EHDS-asetuksen toimeenpano lisää tarvetta arvioida lääketieteellisten kuvien saatavuutta ja yhteentoimivaa hyödyntämistä.
Kyseessä on esiselvitys, jossa on tarkoitus tarkastella Kuva-aineistojen tietovarannon nykyisen käytön mahdollisia haasteita ja kehittämistarpeita. Tavoitteena on myös muodostaa alustava näkemys kansallisen kuvakatselimen reunaehdoista ja hyödyllisyydestä. Päätöstä katselimen toteuttamisesta tai hankinnasta ei ole tehty.
Vaikuta ja vastaa kyselyyn
Kanta-palveluja kehitetään aina sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeet edellä. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että selvityksessä näkyvät ja kuuluvat sote-toimijoiden näkemykset. Tätä varten olemme julkaisseet kyselyn, johon kaipaamme erityisesti hyvinvointialueiden, yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajien sekä lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä.
Kysely on auki 12.10.–6.11.2026. Vastaa kyselyyn ja tuo omat ja organisaatiosi näkemykset mukaan selvitykseen. Mitä sinä olet mieltä?
Taustamateriaali kyselylle Kuva-aineistojen tietovarannon laajemmasta hyödyntämisestä (pdf)