Asset Publisher

Haemme kansalaisjärjestöjä kehittämään entistä parempia Kanta-palveluja – tule mukaan ja vaikuta!

Article - Citizens Written on 26.10.2023 All articles

Kehitämme Kanta-palveluja tiiviissä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa. Järjestöt edustavat laajasti kansalaisia eri näkökulmista. Haku Kanta-järjestöpaneeliin kaudelle 2024–2025 on käynnissä.

Kanta-palvelujen kehittämisessä kansalaisjärjestöjen näkemykset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Järjestöpaneelissa kokoamme yhteen kansalaisten näkökulman sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluista. Paneelissa pääsee vaikuttamaan muun muassa OmaKannan kehittämiseen.  
 
Haku järjestöpaneelin seuraavalle kaksivuotiskaudelle on avoinna ja jatkuu 30. marraskuuta 2023 asti. Mukaan paneeliin mahtuu 25 kansalaisjärjestöä.  
 
Hae mukaan järjestöpaneeliin  

Matalalla kynnyksellä mukaan vaikuttamaan

Jo pidempään mukana olleiden järjestöjen lisäksi kannustamme lämpimästi myös uusia tahoja mukaan toimintaan. Vaikka suurella osalla paneeliin osallistuvista järjestöistä on suora tarttumapinta sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatioon, se ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi Kuluttajaliitto on tuonut keskusteluun hyviä ajatuksia kuluttajansuojan kannalta. 
 
‒ Kannattaa hakea mukaan matalalla kynnyksellä! Tämä on erinomainen mahdollisuus kertoa kansalaisten tarpeista ja toiveista suoraan meille. Kannan puolelta mukana on henkilöitä, jotka pystyvät vaikuttamaan asioihin. Siten kannanotoilla ja mielipiteillä on vaikutusta myös käytännön tasolla. Eikä tarvitse olla perehtynyt Kanta-palveluihin tai OmaKantaan, vinkkaa palvelutoiminnan päällikkö Sanni Isometsä Kannasta.

Mies ja nainen istuvat ja katsovat yhdessä puhelinta
 
 Toivomme, että myös jatkossa erilaiset äänenpainot saavat järjestöpaneelissa sijaa – lapsista ja nuorista lapsiperheisiin, työikäisiin ja iäkkäisiin.  
 
‒ Moniäänisyys on pelkästään plussaa, koska vuoropuhelua tarvitaan aina, toteaa liiketoiminnan asiantuntija Mari Holmroos Kannasta. 
 
Nykyisellä toimintamallilla järjestöpaneeli on ollut toiminnassa vuodesta 2021 alkaen. Isometsä ja Holmroos kiittelevät, että mukana on ollut järjestöjä, joilla on takanaan pitkä yhteistyö Kannan kanssa, sekä järjestöjä, joiden kanssa yhteistyö on tiivistynyt. Kaikkien panos on tervetullutta!

Kolme syytä, miksi kannattaa hakea järjestöpaneeliin

1. Oman järjestön ääni kuuluviin suosittujen digipalvelujen kehittämisessä

Paneelissa pääsee jakamaan mielipiteitä ja kokemuksia esimerkiksi OmaKannasta. Yhteisten keskustelujen myötä osaamme kehittää palveluja käyttäjien toivomaan suuntaan ja tarjota esimerkiksi oikeanlaista koulutusta ja asiakaspalvelua.

2. Ajantasainen tieto ja suora yhteys Kanta-palveluihin

Paneelin kautta saa tietää Kannan ajankohtaiset kuulumiset ja voi antaa palautetta suoraan meille. Me puolestamme kuulemme, mikä järjestökentällä kansalaisia puhututtaa. Toimikaudella 2023–2024 olemme keskustelleet muun muassa OmaKannan uudistuksesta, toisen puolesta asioinnista hyvinvointialueiden aloituksesta ja siitä, että vähitellen myös sosiaalipalvelujen asiakastiedot tulevat nähtäville OmaKantaan. 

3. Mahdollisuus verkostoitua muiden kanssa

Järjestöpaneelissa pääsee tapaamaan kantalaisia ja muiden järjestöjen edustajia kaksi kertaa vuodessa. Tapaamiset ovat olleet aiemmalla toimikaudella sekä etänä että livenä. Vilkasta keskustelua on käyty myös kokousten ulkopuolella. 

Lue lisää