Sisältöjulkaisija

Pieniä muutoksia Omakannassa - laboratorio- ja kuvantamistutkimuksille omat osiot

Tiedote - Kansalaiset Kirjoitettu 17.12.2019 Kaikki tiedotteet

Omakannan käyttäjä näkee nyt tutkimukset eriteltyinä kuvantamis- ja laboratoriotutkimuksiin. Omia tutkimustuloksia voi selata palvelusta vasemman navigaation Terveystiedot-kohdasta.

Omakannan Terveystiedot-valikon alta käyttäjä pääsee katsomaan terveydenhuollossa tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kuvantamistutkimukset ja laboratoriotutkimukset on jaettu nyt eri otsikoiden alle. Tietoja voi tarkastella tutkimuksen nimen ja käyntiajan mukaan.  

Terveystiedot-sivulla näkyvien käyntien listauksesta pääsee edelleen tarkastelemaan tutkimuksia. Sivun tietoja voi suodattaa esimerkiksi aiheilla ”radiologia” tai ”laboratorio”. Sivulla näkyvästä taulukosta on poistettu sarake, josta pääsi aikaisemmin käyntiin liittyviin tutkimuksiin. 

Muutokset on tehty 16.12.2019. Terveydenhuollossa uudistetaan tutkimusten tallentamista, mikä edellytti muutoksia myös Omakantaan.

Omakanta on verkkopalvelu, jossa kansalainen voi tarkastella omia resepti- ja terveystietojaan. Palveluun voi kirjautua osoitteessa kanta.fi.  

Omakantaa kehitetään jatkuvasti asiakkaiden toiveiden perusteella. Kela vastaa palvelun ylläpidosta ja kehittämisestä. 

Lisätietoa: