Kanta kehittyy: Tietojen sujuva liikkuminen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä tukee asiakastyötä
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat ajantasaista ja kattavaa tietoa asiakkaistaan voidakseen tarjota laadukasta ja yhteensovitettua palvelua. Asiakastietojen liikkuminen toimialojen välillä on keskeinen osa tätä kokonaisuutta – ja nyt siihen on tulossa merkittävä parannus.
Lainsäädäntö ohjaa kohti sosiaali- ja terveydenhuollon yhteentoimivuutta: asiakastietolain mukaan Kanta-palvelujen tulee tukea potilas- ja asiakastietojen luovuttamista sosiaali- ja terveydenhuollon välillä viimeistään 1.3.2027. Lisäksi sosiaalihuollon palvelunantajat voivat katsoa lääkemääräystietoja Kannasta marraskuusta 2027 lähtien.
Tämä tarkoittaa, että tiedot voivat kulkea esimerkiksi sosiaalihuollosta terveydenhuoltoon ja päinvastoin asiakkaan antaman luovutusluvan perusteella.
Kela ja THL tekevät tiivistä yhteistyötä, jotta tarvittavat toiminnallisuudet ja ohjeistukset ovat käytettävissä hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Muutoksen myötä Kannan kautta otetaan käyttöön kaksi uutta kansallisesti määriteltyä luovutuslupaa:
- lupa luovuttaa sosiaalihuollon asiakastietoja terveydenhuoltoon ja
- lupa luovuttaa potilastietoja sosiaalihuoltoon.
Asiakas tai hänen puolestaan asioiva voi kohdentaa luvan palvelunantajan, luovutettavien tietojen ja ajan perusteella. Luvan voi antaa OmaKannassa tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunantajan luona.
Mitä tämä tarkoittaa palvelunantajille?
Kaikkien asiakas- ja potilastietojärjestelmiä käyttävien palvelunantajien on kyettävä käsittelemään näitä uusia lupia. Molemmat luvat on voitava tallentaa Kantaan, ja niitä täytyy voida katsella, myös niissä tilanteissa, jos tietoja luovutetaan muille palvelunantajille muulla tavoin kuin Kanta-palvelujen kautta.
Kanta-palveluja kannattaa hyödyntää myös tietojen hakemiseen toimialojen välillä, jolloin tieto kulkee sujuvasti kaikkien palvelunantajien välillä. Vain näin saadaan tietojen liikkumisesta paras hyöty irti ja koko potentiaali käyttöön. Palvelunantaja voi itse päättää, missä aikataulussa ja mihin käytössään oleviin tietojärjestelmiin tietojen hakeminen Kannasta on tarkoituksenmukaista toteuttaa.
Käytännön esimerkkejä tiedon hyödyntämisestä
Kun tietojärjestelmät mahdollistavat toisen toimialan tietojen hakemisen Kannasta, ammattilaisilla on sujuva pääsy asiakkaan palveluhistoriaan. Esimerkiksi:
- hyvinvointialueen sosiaalityöntekijä voi hakea yksityisessä terveydenhuollossa kirjatut potilastiedot
- terveyskeskuslääkäri voi tarkastella kotipalvelussa kirjattuja asiakastietoja
- yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja voi hakea hyvinvointialueen potilastietoja asiakkaan palvelun toteuttamiseksi.
Yhteistyö ja suunnittelu ovat avainasemassa
Nyt on oikea aika palvelunantajien pohtia, miten tietojen liikkuminen tukee asiakastyötä ja palvelujen suunnittelua. Palvelunantajien ja tietojärjestelmätoimittajien yhteistyö on erityisen tärkeää, jotta palvelunantajat tietävät, miten käytössä oleviin tietojärjestelmiin tullaan kehittämään tietojen luovuttamisen hakutoiminnallisuuksia.
Suunnittelussa on huomioitava myös sote-henkilöstön roolit ja asiakastietoasetuksen mukaiset käyttöoikeudet, jotta työskentely on tarkoituksenmukaista ja tietoturvallista.
Jokaisen palvelunantajan on asiakastietolain mukaan määriteltävä henkilöstönsä käyttöoikeudet, jotka tulee toteuttaa käytössä olevaan tietojärjestelmään.
Valmistelut etenevät – ota kehitys haltuun
Muutos ammattilaisten arjessa on merkittävä, ja henkilöstön kouluttaminen uusiin toimintamalleihin edellyttää huolellista ennakointia. THL ja Kela työstävät parhaillaan teknisiä määrittelyjä ja toimintamalleja. Kokonaisuus valmistuu alkuvuoden 2026 aikana. Jo nyt on saatavilla THL:n Potilastietovarannon toimintamallit -dokumentti(avautuu uuteen ikkunaan). Loppuvuodesta valmistuu Kanta-palvelujen käsikirjan päivitys sosiaalihuollon toimijoille. Uusi versio Kanta-verkkokoulusta Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen luovuttaminen julkaistaan alkuvuoden 2026 aikana.
Tietojen luovuttamisen käytäntöjen suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa. Yhteistyöllä ja ennakoivalla valmistelulla varmistetaan, että asiakastietolain mahdollisuudet saadaan täysimääräisesti käyttöön sote-palveluissa.
Kati Haukirauma
erikoissuunnittelija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tuula Wester
erikoissuunnittelija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Jaana Nissilä
liiketoiminnan asiantuntija
Kanta-palvelut, Kela
Riikka Pinta
asiakkuusvastaava
Kanta-palvelut, Kela