Sisältöjulkaisija

Omakannan nimi muuttuu – verkkopalvelu on jatkossa OmaKanta

Tiedote - Kansalaiset Kirjoitettu 28.2.2023 Kaikki tiedotteet

Omakanta-verkkopalvelun nimi saa uuden, nykytavan mukaisen kirjoitusasun OmaKanta. Samalla päivitetään palvelun ruotsin-, englannin- ja saamenkieliset nimet.

OmaKanta on verkkopalvelu, jossa voi katsella omia terveystietojaan ja reseptejään. Sen kirjoitusasu päivitetään nyt nykytavan mukaiseksi.

– Uusi kirjoitusasu noudattaa samaa tyyliä kuin esimerkiksi OmaVero ja OmaKela. Jo aiemmin nimi on kirjoitettu mediassa ja muissa yhteyksissä usein siten, että keskellä on iso k-kirjain. Siirrymme siis itsekin käyttämään tuota muotoilua, kertoo Kanta-palvelujen viestintäpäällikkö Minna Rantala Kelasta.

Uudella tavalla kirjoitettuna OmaKanta hahmottuu selkeämmin osaksi Kanta-palveluja. Kantaan tallentuvat lähes kaikki Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedot, ja OmaKannasta jokainen voi katsoa omia tietojaan.

– Kieli ja sen käyttötavat yhteiskunnassa muuttuvat. Oma-alkuiset palvelut nimetään tyypillisesti tällä mallilla. Myös muissa kuin suomenkielisessä nimessä säilytettiin Kanta-sana osana nimeä, Rantala summaa.

Uusi kirjoitusasu otetaan käyttöön vaiheittain

Päivitetty nimi otetaan käyttöön vaiheittain Kannan palveluissa ja materiaaleissa. Ensimmäiset muutokset näkyvät kanta.fi-verkkosivustolla ja muissa viestintäkanavissa 28.2. alkaen.

– Käytämme tästä lähtien uutta nimeä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamen kielillä kaikissa uusissa materiaaleissa. Jo olemassa olevat sisällöt päivittyvät vähitellen, Rantala taustoittaa.

Uusi nimi ja sen kieliversiot päivitetään näkyviin osaan materiaaleista muiden muutosten yhteydessä kuluvan vuoden aikana. OmaKannan etusivulla uusi kirjoitusasu näkyy maaliskuun puolivälissä, mutta koko palvelussa vasta myöhemmin.

OmaKannan käyttöliittymä uudistuu

OmaKannan käyttöliittymä uudistuu vuoden 2023 aikana. Palvelun käytettävyys paranee ja asiointi helpottuu. Samalla päivitetään visuaalinen ilme. Uudistuksessa hyödynnetään aiemmin tehtyjä käyttäjätutkimuksia ja asiakkailta saatuja palautteita.

– Tavoitteenamme on kehittää OmaKantaa entistä käyttäjäystävällisemmäksi ja saavutettavammaksi palveluksi, josta on hyötyä meille jokaiselle, kertoo OmaKannan tuoteomistaja Minna Puolanmaa.

Kela laatii lisäksi parhaillaan selvitystä OmaKannan mobiilisovelluksen toteutuksesta. Käyttäjien tarpeita ja toiveita kartoitetaan verkkokyselyllä (lyyti.fi). Sovellus tekisi OmaKannan käytöstä sujuvampaa puhelimella ja tabletilla.

OmaKannan kirjoitusasut

OmaKanta (ent: Omakanta) – suomi

MittKanta (ent: Mina Kanta-sidor) – ruotsi

MyKanta (ent: My Kanta Pages) – englanti

MuKanta – pohjoissaame

MuuKanta – inarinsaame

MuuKanta – koltansaame

OmaKanta lyhyesti
OmaKanta on valtakunnallinen verkkopalvelu kansalaisille ja osa Kelan toteuttamaa Kanta-palvelujen kokonaisuutta. OmaKannasta jokainen näkee omat terveystietonsa, kuten terveydenhuollon kirjaamat potilastiedot, reseptit ja laboratoriotulokset.
 
OmaKannassa voi myös lähettää reseptistä uusimispyynnön sekä tallentaa hoito- ja elinluovutustahdon. Vuodesta 2023 alkaen OmaKannassa näkyy vähitellen myös sosiaalipalvelujen tietoja.
 
OmaKanta on tuttu lähes kaikille suomalaisille: palveluun kirjauduttiin vuonna 2022 yli 37 miljoonaa kertaa, ja palvelua käytti 3,5 miljoonaa henkilöä.
 
OmaKantaan kirjaudutaan osoitteessa kanta.fi. Kirjautumiseen tarvitaan verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne.

Päivitetty 2.3.2023. Tarkennettu nimenmuutoksen aikataulua käsittelevää kohtaa.

Päivitetty 19.3.2024. Lisätty päivitetyt saamenkieliset nimet.