Puolesta asiointi

Puolesta asiointi

Kysymyksiä ja vastauksia aikuisen ja lapsen puolesta asioinnista Kanta-palveluissa.

Lääkärikäynnin yhteydessä saat lääkäriltä potilasohjeen eli paperitulosteen, jossa näkyvät lääkärin sinulle määräämät lääkkeet. Toinen henkilö voi hakea lääkkeet apteekista puolestasi, kun hänellä on mukanaan potilasohjeesi tai Kela-korttisi. Pelkästään Kela-kortilla asioidessaan hakijan tulee tietää noudettavien lääkkeiden tiedot. 

Henkilö voi myös antaa lääkkeen hakijalle Suomi.fi-verkkopalvelussa sähköisen apteekkiasiointivaltuutuksen. Valtuutuksella asioidessaan hakijan tulee tietää valtuuttajan henkilötunnus.

Lue lisää:

Toisen puolesta lääkkeiden hakeminen sähköisellä reseptillä ulkomaisesta apteekista ei ole mahdollista. Syy on tekninen, sillä tietoja asiasta ei pystytä välittämään sähköisesti maiden välillä. 

Tällä hetkellä et voi katsella toisen henkilön tietoja Omakannassa, vaikka olisit edunvalvoja. Edunvalvojien asiointi päämiehen puolesta Omakannassa tulee mahdolliseksi, kun edunvalvontatieto ja edunvalvontapäätöksen sisältö saadaan Suomi.fi-valtuuksien hyödynnettäväksi.

Mikäli sinut on valtuutettu hoitamaan henkilön terveyteen liittyviä asioita, sinun tulee asioida suoraan terveydenhuollon tai apteekin kanssa.

Lue lisää:

Omaishoitajan on mahdollista asioida hoidettavan henkilön puolesta Omakannassa, kun täysi-ikäisen ja täysivaltaisen henkilön puolesta asiointi on tullut käyttöön palvelussa. Toisen puolesta asiointia varten tarvitaan Suomi.fi-valtuus Terveydenhuollon asioiden hoito. Samalla valtuudella voi asioida myös monissa muissa terveydenhuollon asiointikanavissa.

Valtuuden antaminen tapahtuu Suomi.fi-verkkopalvelussa ja se vaatii vahvan tunnistamisen esim. verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Kun olet saanut toiselta henkilöltä valtuuden asioida hänen puolestaan, kirjaudu Omakantaan omilla tunnuksillasi. Valitse Toisen puolesta asiointi –linkki ja sitten henkilö, jonka puolesta haluat asioida.

Lue lisää:

Huoltajat näkevät Omakannasta alle 10-vuotiaiden lasten tiedot. Yli 10-vuotiaiden alaikäisten lasten puolesta asiointi otetaan käyttöön vaiheittain 1.10.2020 alkaen.

Pääset lapsen tietoihin kirjautumalla omilla tunnuksillasi Omakantaan ja valitsemalla sivun yläreunasta Toisen puolesta asiointi-linkin.

Lue lisää:

Omakannassa alaikäinen voi nähdä

  • katsella reseptejä ja terveystietoja, jotka on tallennettu Kanta-palveluihin 1.8.2016 alkaen
  • pyytää reseptin uusimista.

Omakantaan kirjautumista varten alaikäinen tarvitsee oman tunnistautumisvälineen. 

Lue lisää:

Yli 10-vuotiaiden puolesta asiointi Omakannassa otetaan käyttöön vaiheittain 1.10.2020 alkaen. Yli 10-vuotiaan tietojen näkyminen vanhemmalle Omakannassa on mahdollista sitten, kun hoitaneessa terveydenhuollon organisaatiossa on tehty tarvittavat muutostyöt potilastietojärjestelmään. Muutostyöt etenevät terveydenhuollon organisaatioiden omien päätösten mukaisesti

Jos et näe yli 10-vuotiaan lapsesi tietoja, voi syynä olla jokin seuraavista:

  • lapsi on arvioitu päätöskykyiseksi ja on pyytänyt tietojensa piilottamista huoltajalta
  • tietoihin ei ole kirjattu kyvykkyyden arviota, koska kyseisen terveydenhuollon organisaation potilastietojärjestelmässä se ei ole vielä mahdollista.

​​​​Vanhat tiedot eivät näy jatkossakaan huoltajalle. Vanhoilla tiedoilla tarkoitetaan tietoja, jotka on tallennettu Kanta-palveluihin sen jälkeen, kun alaikäinen on täyttänyt 10 vuotta, mutta jotka on tallennettu ennen potilastietojärjestelmään tehtyä puolesta asioinnin muutosta.

Lue lisää:

Huoltaja ei voi hakea alaikäisen lapsensa lääkkeitä ulkomaisesta apteekista sähköisellä reseptillä, koska alle 18-vuotias ei voi antaa suostumusta Omakannassa. Tämä ei ole vielä mahdollista, koska alaikäisen asiointia ei ole määritelty kansainvälisellä tasolla.

Jos alaikäinen tarvitsee kiireellisesti lääkkeitä ulkomailla, tulee kääntyä paikallisen terveydenhuollon puoleen.