Sisältöjulkaisija

null Sähköinen resepti Euroopassa laajenee suomalaisiin apteekkeihin keväällä

Sähköinen resepti Euroopassa laajenee suomalaisiin apteekkeihin keväällä

Tiedote Kirjoitettu 27.02.2020 Kaikki tiedotteet

Kevään aikana suomalaisista apteekeista voi ostaa lääkkeitä muiden Euroopan maiden sähköisillä resepteillä. Suomalaisella reseptillä lääkkeitä voi jo ostaa Virosta ja Kroatiasta.

Ensimmäisenä Suomen apteekeista reseptilääkkeitä pystyvät ostamaan Viron ja Kroatian kansalainen omassa kotimaassaan määrätyllä reseptillä. Palvelun käyttöönottoa ovat valmistelemassa myös Portugali, Ruotsi, Puola, Irlanti ja Tšekki. 

– Testaukset ovat parhaillaan käynnissä Viron kanssa ja valmistelut jatkuvat vielä ainakin maaliskuun ajan. Arvio on, että ensimmäisenä Suomessa alkaa toimia virolainen resepti, mutta tällä hetkellä emme tiedä vielä tarkkaa aikataulua, sanoo asiakkuusvastaava Sini Palo Kelan Kanta-palveluista. 

Jokainen maa päättää itse käyttöönottoaikataulustaan. Suomi on valmis lähettämään reseptejä muihin maihin ja ottamaan muiden maiden reseptejä vastaan sitä mukaa, kun muut yhteysmaat ovat valmiita. 

Suomalaiset osaavat jo hyödyntää palvelua

Suomalaisella reseptillä lääkkeitä on voinut ostaa virolaisista apteekeista vuoden 2019 tammikuusta alkaen. Kesästä alkaen suomalaisella reseptillä on voinut ostaa lääkettä myös Kroatiasta.

Suomalaiset ovat ostaneet lääkettä ulkomailla suomalaisella sähköisellä reseptillään lähes 7000 kertaa. Pääosin ostot on tehty Virossa. Virossa apteekit toimittavat suomalaisille reseptilääkkeitä noin 20 kertaa päivässä. Palvelua ovat hyödyntäneet matkailijat sekä Virossa asuvat suomalaiset. 

Reseptitietojen lisäksi myös muiden terveystietojen siirtymistä potilaan luvalla valmistellaan Euroopassa. Tietojen liikkuminen olisi hyödyllistä esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on yllättäen joutunut sairaalahoitoon vieraassa maassa ja saa jatkohoitoa omassa kotimaassaan.

Sähköinen resepti Euroopassa

  • Lääkkeiden toimittaminen ulkomailla edellyttää, että kansalainen on antanut Omakanta-palvelussa suostumuksen tietojen luovuttamiselle ulkomaalaiselle apteekille. Apteekkiin tulee ottaa mukaan passi tai henkilökortti.
  • Kela-korvaukset ulkomaan lääkeostoksista voi hakea jälkikäteen Suomessa.
  • Ulkomailta ei voi hankkia huumaavia lääkkeitä eikä keskushermostoon vaikuttavia eli PKV-lääkkeitä, jotka vaativat alkuperäisen reseptin.

Lisätietoa verkossa kanta.fissä.

Lisätiedot ammattilaiselle

kanta@kanta.fi